Päätin lähteä kokeilemaan miten pyöräily sujuisi Awan kanssa. Edellinen koiran kanssa pyöräily yli 10v sitten päättyi aika karusti, ja olenkin katsonut viisaimmaksi jättää sen harrastuksen muille. Mutta nyt, kun en jaksa juosta niin kovaa ja pitkään kuin Awa haluaisi, päätin antaa sille mahdollisuuden pyörä apuvälineenä. Kun vihdoin keksin tarpeeksi rauhallisen tienpätkän, missä voisin pitää Awaa irti, niin a'vot, eikun testaamaan ideaa.

Ikävä puoli hommassa oli se, että kyseinen tienpätkä sijaitsee vajaan kahden kilsan päässä täältä, ja mun pitäisi saada jotenkin kalusto koirineen siirrettyä sinne asti. No, tuumasta toimeen, koira toiseen käteen ja pyörä toiseen, oujee... Kyllä kävi useaan kertaan matkan aikana mielessä, että mitähän mahdoin ajatella... Ja ihan varmana olisi viimeinen kerta... Ja että pitäisikö jättää pyörä kaikessa hiljaisuudessa tien sivuun ja jatkaa pelkän koiran kanssa... Huoh...

Päästiin kuitenkin perille muutaman hermoromahduksen jälkeen. Päästin Awan irti ja menoksi. Awa lähti hyvin juoksemaan, mutta hokasi muutaman metrin jälkeen, että jokin ihme hökötys mamin kera seurasi tiiviisti kannoilla. Sehän siis piti käydä laittamassa ojennukseen sitten joka välissä. Awa siis juoksi n.5 metriä hyvin, kääntyi niiltä sijoiltaan ja juoksi mun luo, pomppi vasten ja taas kurvasi viiden metrin päähän ja takaisin jne. Ja mä karjun ja kehun, karjun ja kehun, aina Awan suunnasta riippuen. Joka kerta Awan kääntyessä mun suuntaan, etenkin sen jatkaessa rohkeasti suoraan päin, sain aikamoiset sydämentykytykset, että ollaan kohta kaikki kauniissa läjässä ojan pohjalla.

Onneksi Awa alkoi kuitenkin vähän relaamaan ja edessä juostu kierros piteni vähän joka kerta. Takaisinpäin tullessa homma oli jo ihan toisen näköistä ja hetken siitä pääsi jopa nauttimaan. Mutta koska näemmä jännitystä ei ollut vielä tarpeeksi, mun piti vielä kokeilla, miten Awa juoksisi jos se olisi kiinni. Juu, mikä lie tilapäinen mielenhäiriö! Jonka tajusin viimeistään siinä vaiheessa, kun olin polkaisemassa ensimmäisen kerran ja hyllytinkin ajatuksen samantien. Kyllä hullu saa olla, mutta ei noin hullu!

Nyt sulatellaan tätä koettelemusta ja katsotaan toistetaanko tätä koskaan enää ;) .

Fiukkis teki neljä tunnari-harkkaa. Oli oma kapula ja useamman viikon ulkona hajustunut hämy. Kapulat oli ensin puolen metrin välillä, sitten n. 15-20cm säteellä toisistaan. Joka kerta nousi oikea heti, kerran Fiu jäi vähän pohtimaan oikea jo suussa, että olisiko se sittenkin tuo toinen, mutta toi kuitenkin oikean.